Päihteet vaikuttavat ihmisen psyykkisiin ja fyysisiin toimintoihin ja tajunnan tasoon. Psykoaktiivisia aineita on käytetty sekä päihteinä että lääkkeinä. Myös lääkinnälliseen käyttötarkoitukseen soveltuvilla aineilla voidaan aikaansaada päihtymistila mm. yliannostelemalla niitä tai käyttämällä niitä yhdessä alkoholin ja huumeiden kanssa. Päihdyttävät aineet jaetaan kolmeen ryhmään: alkoholi, lääkkeet ja huumeet.
Kannabistuotteet kuten hasis ja marihuana ovat yleisimpiä Suomessa laittomasti käytetyistä huumausaineista. Kannabistuotteiden tehoaine on tetrahydrokannabinoli eli THC, jota saadaan hamppukasvista erittyvästä pihkasta. Ensimmäiset viittaukset hampun käyttöön nautintoaineena löytyvät 4000 vuotta vanhasta Atharva-vedasta, jossa hamppu mainitaan yhtenä Intian pyhistä kasveista. Intiasta ja Kiinasta hamppu levisi hitaasti myös Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. 1900-luvun alkupuolella kiinnostus marihuanaa kohtaan nautintoaineena kasvoi alkoholikieltolakien vuoksi. Seurauksena myös kannabistuotteet kiellettiin.
Hasis on hampun kukinnoista ja lehdistä kerättyä, voimakkaasti tuoksuvaa pihkaa, joka on puristettu levyksi, puikoksi tai palloksi. Yleensä piipussa tai sätkässä tupakkaan sekoitettu hasis on kiinteää massaa tai muruja, joiden väri vaihtelee vaaleasta harmahtavasta ruskeaan tai miltei mustaan. Suomessa yleisimmin käytettävä kannabis on hasista. Hasisöljy on kannabiskasvista puristettu öljy, jonka THC-pitoisuus on korkea. Sitä käytetään liuotettuna suun kautta tai esim. kostuttamalla savuke hasisöljyllä.
Marihuana on kuivattua hampun lehteä ja kukintoa. Piipussa, itsekäärityissä sätkissä tai filtterittömissä savukkeissa poltettava ruskehtava tai vihertävä marihuana muistuttaa oreganoa tai rouhittua ruohoa. Se on teholtaan selvästi hasista miedompaa. Marihuanaa ei juuri tuoda ulkomailta, vaan se kasvatetaan suureksi osaksi kotona.
Poltettaessa kannabiksen mielihyvää tuottava vaikutus alkaa muutamassa minuutissa ja kestää pari kolme tuntia. Kannabis vaikuttaa vielä noin 12 tuntia käytön jälkeen psykomotoriseen suorituskykyyn ja kognitiivisiin toimintoihin. THC:n puoliintumisaika on noin kahdeksan päivää. Kannabinolit poistuvat yksittäiskäytön jälkeen kehosta vasta jopa viikkojen kuluttua. Säännöllisen käytön ja suurkulutuksen yhteydessä kehoon varastoituu näin THC-kertymiä, jotka voivat aiheuttaa päihdetiloja vapautuessaan elimistöön.
Käyttäjien kannabistuotteille antama nimi on pilvi, joka kuvaa käyttäjien aineelta odottamaa vaikutusta. Muita katunimityksiä kannabistuotteille ovat mari (mara), hamppu, ruoho, tötsyt, paukut, imut, öljy, dulla, möyhy ja hasa.
1930-luvulla amfetamiini otettiin käyttöön nuhalääkkeenä. Myöhemmin sen avulla on yritetty hoitaa mm. narkolepsiaa, keskittymishäiriöitä, lasten yliaktiivisuutta, liikalihavuutta ja masennusta. Toisessa maailmansodassa amfetamiinia käytettiin taisteluväsymyksen ehkäisijänä varsinkin Saksassa ja Japanissa. Amfetamiinia ja sen sukulaisaineita käytettiin Suomessa mm. masennus- ja laihdutuslääkkeinä vuoteen 1968 asti, jolloin aine määriteltiin huumausaineeksi eikä sitä sen jälkeen ole käytetty Suomessa lääkkeenä. Amfetamiini ja sen synteettiset päihdekäyttöön tarkoitetut johdannaiset ovat yleisesti käytettyjä huumausaineita.
Amfetamiinivalmisteet ovat kemiallisia valmisteita, fenyylijohdoksia, jotka esiintyvät vaaleina, epäpuhtauksien vuoksi erisävyisinä jauheina, tabletteina, kapseleina ja liuoksina, joita käytetään ruiskeina lihakseen tai suoneen sekä suun kautta. Amfetamiini poistuu elimistöstä noin viikossa.
Aineelta odotettuja vaikutuksia kuvaavat siitä käytetyt katunimet piri, blomsteri, pirna, spiidi ja vauhti. Siitä etsitään vastapainoa uhkaavalle masennukselle ja mitättömyyden tunteelle.
Ekstaasia (metyleenidioksimetamfetamiini, MDMA) voidaan kutsua hallusinogeeniseksi amfetamiiniksi. Saksalainen Merck patentoi MDMA:n jo vuonna 1913 ilmeisesti laihdutuslääkkeeksi. Tuotetta ei kuitenkaan koskaan markkinoitu. 1953 Yhdysvaltojen armeija kokeili ainetta huhujen mukaan tarkoituksenaan löytää totuusseerumi. Suuren yleisön tietoisuuteen ekstaasin toi legendaarinen tohtori Alexander Shulgin. Myös muita amfetamiinin johdannaisia kuten metyleenidioksiamfetamiinia (MDA) ja bromidimetoksiamfetamiinia (DOB) on viime aikoina liikkunut Suomenkin markkinoilla.
Ekstaasi on valkoista jauhetta, josta voidaan puristaa erivärisiä ja -kokoisia kuvituksilla tai sydänkaiverruksilla koristeltuja pillereitä, valmistaa kapseleita ja annostella pulverina. (Samassa muodossa leviävät myös MDA ja DOB.) Ekstaasi on emäsmuodossaan myskinhajuista ja polttavan makuista öljyä. Ekstaasieristä on löydetty usein mm. LSD:tä, kofeiinia, amfetamiinia ja jopa myrkkyä, strykniiniä.
Ekstaasia ei liikkeellä ole suhteellisesti paljon, mutta se vetoaa erityisesti nuoriin. Osittain se on liittynyt nuorisokulttuuriin ja se on vaikutukseltaan nuorten suosima, joten se on juurtunut kaikkein potentiaalisimpaan käyttäjäryhmään. Nuoret hakevat ekstaasista rohkeutta ja vauhtia juhlintaan. Tarinat ekstaasista seksihuumeena ovat kuitenkin pelkkiä legendoja. Tosiasiassa useimmat miehet eivät aineen vaikutuksen alaisena saa lainkaan erektiota, ja naiset kokevat orgasmin laimeampana kuin tavallisesti. Aine kiihdyttää pulssia ja lisää sosiaalisuutta, mutta ei seksuaalista halua.
Ekstaasin kerta-annos voi aiheuttaa verenpainekriisin ja ns. serotoniinisyndrooman, jolle ominaisia oireita ovat pahoinvointi, kiihtyneisyys ja kouristukset. Sitä esiintyy silloin, kun ekstaasia käytetään yhdessä serotoniinijärjestelmään vaikuttavien masennuslääkkeiden kanssa. Ekstaasi häiritsee myös kehon lämmönsäätelyjärjestelmän toimintaa ja nostaa kehon lämpötilaa. Hikoilun myötä nestehukan vaara on suuri, ja fyysisen rasituksen (tanssi, juoksu) yhteydessä yksikin tabletti voi johtaa kuolemaan. Sympaattinen hermosto kiihottuu, keho käy ylikierroksilla ja pulssi kiihtyy. Pitkäaikaiskäytössä ekstaasi tuhoaa serotoniinia välittäjäaineenaan käyttäviä hermosoluja.
Ekstaasin katunimiä ovat adam, E, emppu, ellu, eemeli, ekstaasi ja x.
Voimakkain tunnettu aistiharhoja aiheuttava aine on LSD eli lysergidi. 3000 vuotta sitten kreikkalaiset Eleusiksen mystikot joivat sakramentteinään torajyväsienestä saatavaa ergotamiiniä sisältäviä juomia. Samasta aineesta tohtori Albert Hoffman syntetisoi LSD-25:n vuonna 1938. Keksintö kuitenkin unohtui, kunnes Hoffman viisi vuotta myöhemmin sai ainetta vahingossa elimistöönsä ja koki ensimmäisen LSD-tripin. LSD:tä kokeiltiin psykoterapeuttiseen käyttöön 1950- ja 1960-luvuilla. Se oli erityisen suosittu hippikulttuurissa, koska sen koettiin antavan mystisiä kokemuksia, lisääntynyttä luovuuden tunnetta ja elämän tarkoituksen ymmärtämistä. Nykyään Yhdysvaltojen lainsäädäntö määrittelee todistettavasti vähintään seitsemän kertaa LSD:tä nauttineen henkilön oikeustoimikelvottomaksi (legally insane).
LSD valmistetaan kemiallisesti ja se on puhtaana väritön neste. Sitä käytetään kapseleina, tabletteina, jauheena, liivatelevyinä ja nesteenä. Uusin suuntaus ovat ulkomailta saatavat lysergihappoamidia sisältävät siemenet. Neste on usein imeytetty ns. trippipalasiin eli pieniin paperinpaloihin, jotka ovat väritettyjä ja kuvitettuja. Aivoihin asti kaikista nautituista LSD-molekyyleistä pääsee vain tuhannesosia, jotka nekin poistuvat muutamassa minuutissa. Silti vaikutus on voimakas, alkaa 10 - 60 minuutissa ja kestää 8 - 12 tuntia.
Käyttäjän persoonallisuuden, ennakko-odotusten, kavereiden ja paikan jossa matka tehdään on todettu vaikuttavan siihen, millaisia tuntemuksia LSD saa aikaan. Matka voi olla epämiellyttävä tai miellyttävä. LSD-matkaan tai trippiin liittyy usein hulluuden elämyksiä, skitsoilua ja sekoamista, ja matka voi myös "jäädä päälle". Jotkut ovat kertoneet käyttäneensä LSD:tä nimenomaan voittaakseen oman hulluudenpelkonsa.
Katunimityksiä ovat matka, trippi, happo, naksu ja lappu. LSD aiheuttaa vähän riippuvuutta ja sen toksisuus on pieni. Keskivertoihmisen tappamiseen tarvittaisiin tuhansia annoksia. Aineen vaikutuksen alaisena voimakkaista aistiharhoista kärsivä käyttäjä voi kuitenkin itse vahingoittaa itseään. Aineen krooninen käyttö on harvinaista ja merkki vakavasta psyykkisestä häiriöstä.
Unikon narkoottinen vaikutus on tunnettu 6000 vuotta. Ensimmäisenä sitä käyttivät mesopotamialaiset 4000 eKr.. Homeroksen ja Hippokrateen kirjoituksista löytyy mainintoja unikon parantavasta vaikutuksesta. 1800-luvun alkuun saakka opiaatit olivat yleisiä lääkkeitä. Injektioneulan keksiminen vuosisadan puolivälissä tuotti suuren määrän oopiuminarkomaaneja, yleinen harhaluulo kun oli, että aine tekee riippuvaiseksi vain suun kautta nautittuna. 1800-luvun lopulla lääkinnällinen käyttö väheni ja opiaatteihin liitettiin mielikuva "epäilyttävien kansanosien" nautintoaineesta. Ennen 1960-lukua niitä käyttivät lähinnä aikuiset. Ensimmäinen ja toinen maailmansota tuotti jonkin verran opiaattiriippuvaisia henkilöitä, ja käyttäjinä oli myös lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa.
Opiaatit eli klassiset huumausaineet valmistetaan oopiumiunikon kukasta, josta saatu uute muutetaan kemiallisesti oopiumiksi, morfiiniksi, kodeiiniksi tai heroiiniksi (ns. luonnonopiaatit). Vahvin niistä on heroiini, kolme neljä kertaa vahvempi kuin morfiini. Miedoin vaikutus on kodeiinilla, noin kuudesosa morfiinin tehosta. Synteettisesti valmistettuja opiaatteja ovat mm. meperidiini, buprenorfiini, dekstropropoksifeeni, petidiini ja metadoni, jota käytettiin aikaisemmin vieroituksessa mutta josta luovuttiin monen vieroituspotilaan tultua siitä riippuvaiseksi.
Nykyään lääketieteen tarpeisiin valmistetaan vain kodeiinia yskänlääkkeitä ja morfiinia voimakkaan kivun lievitystä varten niiden kipualievittävän, anageettisen ominaisuuden vuoksi. Lääkekäyttöön tarkoitettua morfiinia ja kodeiinia kulkeutuu katukauppaan apteekkimurtojen ja salakuljetusten seurauksena. Myös synteettisiä opiaatteja leviää eri tavoin laittomaan kauppaan. Dekstropropoksifeeni ja erityisesti sen pitkävaikutteinen aineenvaihduntatuote ovat hyvin myrkyllisiä. Dekstropropoksifeeni on nykyään erityisesti yhdessä alkoholin kanssa käytettynä tärkein lääkekuolemia aiheuttava aine.
Opiaatteihin, erityisesti heroiiniin, riippuvuus syntyy nopeammin kuin mihinkään muuhun huumeeseen. Ne aiheuttavat voimakasta ja kasvavia annoksia vaativaa riippuvuutta ja ovat suonensisäisesti käytettäviä, kalliita ja usein epäpuhtaita. Viime aikoina Suomen markkinoilla esiintynyt heroiini on ollut myös poltettavaa. Poltettavan heroiinin yleistyminen on madaltanut käyttökynnystä ja siihen jää koukkuun siinä kuin suonensisäisesti käytettyynkin. Kukkakaupoista ostettavien kuivattujen unikoiden käyttäminen morfiinin lähteenä (mm. teenä) on yksi uusimmista suuntauksista.
Kokeilu voi alkaa uteliaisuudesta tai sattumalta. Hyvänolon tunne voi olla niin voimakas, että kokeilija ajautuu helposti väärinkäyttäjäksi. Vieroitusoireet alkavat muutaman tunnin kuluessa aineen vaikutuksen loputtua ja ilmenevät lähinnä psyykkisenä levottomuutena, mutta kehittyvät melko nopeasti selvästi fyysisiksi ja parin vuorokauden kuluessa pahimmillaan sietämättömiksi kiputiloiksi, kouristuksiksi, ripuliksi ja jopa tajuttomuuskohtauksiksi.
Opiaateista käytettyjä katunimityksiä ovat hepo, polle, horse, hidas, mopo, mofa, opa ja orkku.
Ensimmäisinä kokaiinin huumaavaan vaikutukseen tutustuivat inkat, jotka pureskelivat kokapensaan lehtiä mm. uskonnollisten rituaalien aikana. Kasvi siirtyi vanhalle mantereelle espanjalaisten valloittajien laivoissa. Vuonna 1860 Albert Niemann eristi kokalehdistä kokaiinin, josta tuli suosittu paikallispuudute, jonka mahdollisuuksia mm. Sigmund Freud on tutkinut. Ainetta käytettiin myös piristeenä sekä oopiumi- ja lääkeriippuvuuden poistamiseen.
Vuosisadan vaihteessa alettiin kiinnittää huomiota kokaiinin aiheuttamiin ongelmiin ja kuolemantapauksiin. Coca-Colan sisältämä kokaiini korvattiin vuonna 1903 (17 vuoden jälkeen) kofeiinilla. Ensimmäisessä maailmansodassa kokaiini oli vielä laajalti käytössä piristeenä ja puudutusaineena. 80-luvulla Kolumbian oikeusministeri murhattiin hänen kehotettuaan maan viranomaisia toimimaan kokaiinilaboratorioiden hävittämiseksi. Kokapensaat kasvatetaan yleensä Boliviassa tai Perussa, ja itse kokaiini valmistetaan mm. Kolumbiassa. Tällä hetkellä Yhdysvallat lienee kuluttajamaista suurin, ja siellä ongelmaa on yritetty ratkaista pitkään. Suomessa krooninen kokaiinin käyttö on lisääntynyt jyrkästi.
Kokaiini valmistetaan kokapensaan lehdistä. Kasvin ravintoarvo on varsin hyvä: sata grammaa kokalehtiä sisältää 1275 kJ energiaa, 18,9 grammaa proteiinia, 42,6 grammaa hiilihydraatteja sekä lisäksi monia hivenaineita ja vitamiineja. Kokaiini eli kokaiinihydrokloridi on valkoista jauhetta, jota käytetään käytetään useimmiten nestemäisessä muodossa suonensisäisesti, vaikka mielikuva valkoisen jauheen nuuskaamisesta onkin elokuvien ansiosta vahva. Ice ja crack ovat kokaiinijauheesta kemiallisesti emäksiseksi muutettuja kokainiin freebase-muotoja, joiden kovia, kellertäviä tai vaaleanruskeita pieniä rakeita käytetään polttamalla. Kokaiinitahna eli kokabase on välivaiheen uutos kokalehdistä.
Pieninä annoksina kokaiini tuottaa hyvänolontunteen, johon liittyy mm. väsymyksen ja nälän katoaminen sekä älyllisen ja fyysisen suorituskyvyn lisääntyminen. Vaikutukset muistuttavat amfetamiinin vaikutuksia mutta ovat lyhytkestoisempia. Pulssi kiihtyy, verenpaine nousee, ruokahalu katoaa. Suuret annokset aiheuttavat ylivireyttä, sekavuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Säännöllisestä käytöstä voi seurauksena olla psyykkinen ja joissain tapauksissa myös fyysinen riippuvuus, unettomuutta, ruokahaluttomuutta, persoonallisuushäiriöitä sekä lisääntynyttä taipumusta väkivaltaiseen ja epäsosiaaliseen käytökseen. Aine on myrkyllistä keskushermostolle. Yliannostus aiheuttaa tuskatiloja, kehon lämpötilan nousua, hallusinaatioita, kouristuksia ja voi johtaa kuolemaan.
Nuuskauksen ja pistoksen vaikutus kestää 20 minuutista kahteen tuntiin ja sitä seuraa rauhattomuus, ärtyisyys ja alakuloisuus. Muutaman vuorokauden käytön jälkeen elimistön uupumisen tai aineen loppumisen vuoksi käyttäjä "romahtaa" voimakkaisiin vieroitusoireisiin ja muuttuu sekä väsyneeksi että unettomaksi. Hän on myös masentunut, hermostunut, vainoharhainen, ruokahaluton, pahoinvoipa ja kylmettynyt, joskus itsemurhaa hautova tai psykoottinen. Poltetun kokaiinin vaikutus alkaa 15 - 30 sekunnissa. Se tuottaa voimakkaan, mutta vain 6 - 12 minuuttia kestävän ja nopeasti haihtuvan euforian. Heti hyvänolontunteen kadottua käyttäjä haluaa lisää.
Kokaiinin kutsumanimiä ovat C, koka, kokis, jää ja lumi.
"Valkoinen mies menee kirkkoonsa ja puhuu Jeesuksesta; intiaani menee tiipiihinsä ja puhuu Jeesukselle." - Quanah Parker (comanche-intiaani, joka puhui ritualisoidun kristillisen peyotenkäytön puolesta vuosisadan alussa)
Pohjois-Meksikossa kasvavasta peyotekaktuksesta saatava meskaliini on vanhin tunnettu hallusinogeeni. Sen seremoniallisesta käytöstä on arkeologisia todisteita yli 3000 vuoden takaa. 60-luvulla peyotekaktusta myytiin Yhdysvalloissa sadan kappaleen postimyyntierissä. Vuonna 1970 aine kiellettiin lainsäädännöllä. Pitkän taistelun jälkeen intiaanit saivat oikeuden käyttää meskaliinia rituaalisiin tarkoituksiin. 1918 perustetun Amerikan alkuperäisasukkaiden kirkon jäsenillä on oikeus nauttia peyotea sakramenttina.
Kaktuksen maanpäällinen osa, kruunu, koostuu kiekon muotoisista "napeista", jotka leikataan irti ja kuivataan. Kuivattuja nappeja pureskellaan tai liuotetaan vedessä huumaavaan liuoksen aikaansaamiseksi. 5 grammassa kuivattua peyotea on noin 0,5 grammaa meskaliinia, jonka vaikutus kestää n. 12 tuntia. Meskaliinia voidaan tuottaa myös synteettisesti. Meskaliini aiheuttaa hallusinaatioita ja ajan ja etäisyyden arviointikyvyn heikkenemistä. Yliannostuksesta seuraa voimakkaampia "matkoja", psykooseja ja jopa kuolema.
Huumeina käytettävien sienten sisältämä psilosybiini ja psilosiini ovat voimakkaita hallusinogeenejä. Näitä ns. huumesieniä kasvaa miltei koko maailmassa arktisia alueita lukuunottamatta. Etelä-Amerikan alkuperäiskulttuureissa sieniä on tuhansia vuosia käytetty sakramentteina ja oraakkeleina. Atsteekkien yhteiskunnassa sienet olivat hyväksytty päihde, kun taas alkoholin käytöstä rankaistiin kuolemalla. Etelä-Amerikassa tutkimustyötä tehnyt kasvitieteilijä Gordon Wasson tutustui sieniin ennustaja Maria Sabinan kautta. Wasson toi tutkimustuloksensa julki 50-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä sienistä tuli LSD:n imussa yksi suosituimmista hallusinogeeneistä.
Sieniä käytetään raakana, kypsennettynä tai kuivattuna suun kautta. 2 grammaa kuivattuja sieniä sisältää 4 - 8 grammaa psilosybiiniä tai psilosiiniä, ja vaikutus kestää n. kuusi tuntia. Huumesienten vaikutukset ovat samantapaiset kuin LSD:n, ja lisäksi esiintyy euforiaa ja kiihtymystä. Jotkut saavat vatsakipuja, voivat pahoin ja ripuloivat. Sienet voivat aiheuttaa lyhyitä psykooseja, "pahoja matkoja" ja "jälkimatkoja".
Toleranssi kehittyy nopeasti, ja saman vaikutuksen aikaansaamiseksi tarvitsee seuraavalla kerralla huomattavasti edellistä suuremman annoksen. Erityisiä vieroitusoireita tai fyysistä riippuvuutta ei ole, mutta käyttäjä voi haluta toistaa kokemuksen. Erityisiä vaikutuksia pitkäaikaiskäytössä ei ole havaittu, mutta täytyy muistaa ettei pitkäaikaiskäyttöä ole vielä tutkittu tarpeeksi.
Kutsumanimiä ovat mm. psilo, silokka ja tatti.
Lääkkeiden väärinkäyttöä on lääkkeiden liikakäyttö (niitä käytetään liian pitkään tai liian suurina annoksina tai vastoin ohjeita huumaavaan tarkoitukseen), lääketottumus (lääkkeitä nautitaan vaikka sairaus on jo parantunut) ja sekakäyttö.
Lääkeaineet voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan psykoosilääkkeisiin, neuroosilääkkeisiin, unilääkkeisiin, depressiolääkkeisiin sekä särky- ja kipulääkkeisiin. Tavallisimpia väärinkäytettyjä lääkkeitä ovat nuorisoryhmissä uni- ja rauhoittavat lääkeaineet, jotka korostavat alkoholin ja muiden päihteiden vaikutusta ja lievittävät niiden vieroitusoireita. Suurimman ongelman muodostavat bentsodiatsepiiniryhmän lääkkeet, joita käytetään yleisesti mm. ahdistusta lievittävinä, rauhoittavina ja nukahtamislääkkeinä.
Tavallisin sekakäytön muoto on alkoholi ja rauhoittavat lääkkeet. Alkoholistien vieroitushoidossa on betsodiatsepiinien (esim. Diapam) käyttö yleistynyt, mikä on saattanut luoda toistuvan tavan käyttää lääkettä vieroitustilanteessa. Krapulaa pelätessä pillerin otto aikaistuu ja humalatilassa saattaa helposti yliannostella lääkkeet. Lääkkeen käytön syynä voi myös olla tarve voimistaa humalaa. Lääkäreiden vastaanotoilla sekakäyttäjät ovat hankalia, vetoavia ja rauhoittavia lääkkeitä monin keinoin vaativia asiakkaita.
Sekakäytön vaaroja ovat mm. myrkytykset, arvaamaton käytös ja sekoilu, valeitsemurhat, joutuminen piireihin, altistuminen vahvempiin huumeisiin, alentunut kynnys suun kautta nautittavien huumeiden kuten amfetamiinin ja ekstaasin kokeiluun sekä lääkkeiden hoidollisen vaikutuksen heikkeneminen. Pitkäaikaisvaikutuksina ovat vaarana maksan, munuaisten ja keskushermoston vauriot. Nuorten keskuudessa yleistyneen sekakäytön seuraukset voivat olla kohtalokkaat, sillä pahimmassa tapauksessa elimistö voi unohtaa hengittää.
Vieroitusvaiheessa sekakäyttö on siten hankalaa, että eri aineiden vieroitusoireet ilmaantuvat eri aikoina, pitkittyvät ja sekoittuvat toisiinsa.
Doping on eräs lääkeiden väärinkäytön muoto. Dopingiksi luetaan piristeet, huumaavat kipulääkkeet, anaboliset aineet (steroidit, kasvuhormonit), beeta-2-agonistit, nesteenpoistolääkkeet, erityisrajoitetut aineet (kannabis, alkoholi) ja näytteiden manipulointiin liittyävät aineet ja menetelmät.
Dopingilla parannetaan suorituskykyä, nostetaan kipukynnystä ja manipuloidaan näytteitä. Dopingin käytöstä on selvät ja kiistattomat terveyshaitat. Esim. hormonien ja steroidien käyttöä harrastetaan eri voimailulajeissa ja kehonrakennuksen yhteydessä ja niiden käyttäjät ihannoivat usein voimaa ja fyysistä kuntoa. Steroidien ja hormonien laiton kauppa on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina ja markkinat näyttävät noudattavan huumekaupan mallia. Niitä liikkuu yhä enemmän katukaupassa ja niiden aiheuttamia väärinkäyttöongelmia on alettu seurata yhtenä huumeongelman muotona.
Yli 30% käyttäjistä esiintyy aineista johtuvia aggressioita, vihamielisyyttä ja ärtyneisyyttä. Hormonien aiheittamat lihasrappeutumat tulevat esiin vasta kilpailu-uran päätyttyä. Hormonien käyttö aiheuttaa persoonallisuusmuutoksia vastakkaisien sukupuoliominaisuuksien esiintymisen vuoksi.
Steroidien pitkäaikaiskäytön vaikutuksia ovat mm. agressiivisten impulssien kontrollointikyvyn heikkeneminen, väkivaltainen käyttäytyminen, depressio, unihäiriöt, mielialan vaihtelut ja jopa psykoosi. Vieroitusoireita pitkäaikaisen yliannostelun jälkeen ovat masentuneisuus, libidon heikkeneminen, halu saada lisää ainetta, väsymys, levottomuus, ruokahaluttomuus ja unettomuus.
Imppaamisella tarkoitetaan liuottimien, liimojen ja lakkojen hengittämistä päihtymistarkoituksessa. Impattavat aineet eivät ole lain tarkoittamia huumausaineita, vaikka ne vaikuttavat huumaavasti.
Haihtuvat petrokemian tuotteet kuten tolueeni aiheuttavat impattuina päihtymyksen, jolle on tyypillistä alentunut tajunnan taso, nystagmus, sammaltava puhe, huojuva kävely, psykomotoriikan hidastuminen, vapina, lihasheikkous, kaksoiskuvat, sekavuus ja euforia.
Pitempään jatkuva käyttö saattaa aiheuttaa pysyviä aivovaurioita tai vahingoittaa maksaa ja munuaisia. Impatessa on hankala säädellä annoksen kokoa. Pienikin annos voi saada aikaan sydämen toimintahäiriöitä ja johtaa jopa kuolemaan. Tukehtumiskuolemat ovat yleisiä. Imppaajan voi tunnistaa oireiden lisäksi tahraisista vaatteista ja esim. liimanhajusta.
Yleisimmin käytetty päihde on etyylialkoholi eli etanoli, joka on kaikkien alkoholijuomien tärkein vaikuttava aine. Noin 70% Suomessa valmistetusta alkoholista kuluu alkoholijuomien valmistukseen ja noin 30% teolliseen käyttöön. Alkoholia käytetään enää nykyään harvoin lääkkeenä. Terveydenhuollossa sitä käytetään desifiointiin ja puhdistusaineena. Jo esihistoriallisella ajalla on valmistettu alkoholijuomia. Nykyisin alkoholi on useimmissa maissa, varsinkin aikuisen väestön keskuudessa, yleisesti hyväksytty laillinen päihde. Sitä käytetään mm. mielihyvää tuottavien, rentouttavien, jännitystä poistavien ja estoja laukaisevien ominaisuuksien vuoksi. Suurella osalla alkoholia käyttäviä ihmisiä ei ole käytön vuoksi vakavia ongelmia.
Alkoholi alkaa imeytyä jo suusta vereen. Ravinnon nauttiminen ennen tai jälkeen juomisen tai sen aikana hidastaa imeytymistä. Alkoholi jakautuu tasaisesti elimistön vesiosaan, vain pieni osa imeytyy rasvakudokseen. Käytetty määrä vaikuttaa yksilöllisesti; esim. paino, ikä, sukupuoli, sairaudet, mielentila, raskaus, ympäristö ja lääkitys aiheuttavat eroja vaikutuksiin.
Nousuhumala rentouttaa ja vilkastuttaa useimpia ihmisiä. Mieliala kohenee ja puheliaisuus sekä itsevarmuus lisääntyvät. Jo nousuhumalassa monimutkaisten tehtävien suorittaminen vaikeutuu, reaktiokyky ja koordinointi sekä useiden kohteiden samanaikainen seuraaminen tuottavat vaikeuksia. Liikkeet ja kävely tulevat horjuviksi, puhe sammaltelee ja kuulo huononee, minkä vuoksi puhe muuttuu äänekkäämmäksi. Myös henkisesti vaativat tehtävät tuottavat hankaluuksia. Humala kertoo hermoston toiminnan lamaantumisesta, kivun tunne vähenee ja tajunta heikentyy. Yli kolmen promillen humalatilassa tajunta alkaa kadota ja ihminen sammuu.
Alkoholipitoisuuden noustessa yli neljän promillen seuraa alkoholimyrkytys. Tappava veren alkoholipitoisuus vaihtelee. Humalan tai krapulan seurauksena voi syntyä aivovaltimon tukos tai repeämä. Myös sydäninfarktiriski kasvaa akuutissa juomavaiheessa sekä krapulassa. Akuutti haimatulehdus voi rajun juomisen jälkeen alkaa myös muillakin kuin alkoholisteilla. Alkoholi nopeuttaa nukahtamista, mutta uni on katkonaista. Tapaturmariski lisääntyy jo nousuhumalassa.
Alkoholisteilla esiintyy aivoatrofiaa (aivokudoskatoa), joka voi aiheuttaa tylsistymistä eli dementiaa. Ääreishermostovaurot (polyneuropatia) aiheuttavat tuntohäiriöitä, kipuherkkyyttä, kävelyvaikeuksia sekä liikuntakyvyttömyyttä. Runsas alkoholin käyttö voi aiheuttaa maksasairauksia (rasvamaksa, maksatulehdus ja maksakirroosi) ja kroonista haimatulehdusta, sydän- ja verenkiertoelimistön sekä hengityselinten sairauksia. Ravitsemuksen, ruoansulatuselimistön, hormonitoiminnan ja unen häiriöitä esiintyy myös pitkään jatkuneen runsaan alkoholinkäytön seurauksena. Persoonallisuuden muutokset, ahdistus, masennus ja paniikkihäiriöt ovat yleisiä psyykkisiä oireita. Tapaturmien, keskenmenojen ja sikiön alkoholivaurioiden riskit lisääntyvät alkoholin suurkuluttajilla.
Alkoholiin kehittyy psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen riippuvuus sekä toleranssi eli sietokyky kasvaa sitä suuremmaksi, mitä useammin alkoholia nautitaan. Krapula seuraa 1 - 3 päivää kestäneen juomisen jälkeen. Pidempiaikaisen juomisen lopettamista seuraavia oireita nimitetään vieroitusoireiksi. Alkoholismi pidetään epäsuorana itsetuhona, hitaana itsemurhana.