YMPARI MAAPALLOA KERATTYA UFO HAVAINTOJA ---------------------------------------- U.F.O. = Unidentified Flying Object. (Tunnistamaton Lentava Esine) UFO JA HUMANOIDI AIHEISIA HAVAINTOJA: ---------------------------------------------------------------------------- Sandefjord, 12.7.1947 (STT) Perjantaina klo 23 aikaan huomattiin muutamamia omituisia valoilmioita Larvikin ylla. Jono "Maljan" muotoisia esineita liikkui hyvin nopeasti taivaalla. Monet henkilot huomasivat nama esineet, kertoo Larvik Morgenavis (Aamulehti 13.7.1947) ---------------------------------------------------------------------------- Dayton 16.2.1951 Kaksi amerikkalaista lentajaa naki suurtaa hopearahaa muistuttavan esineen kieppuvan sellaisen saapallon lahettyvilla, joka amerikkalaisten viranomaisten sanojen mukaan on syyna taruihin lentavista lautasista. Lentajat kertoivat havainneensa esineen n. 15-18km:n korkeudessa Uudessa Meksikossa sijaitsevan Almagordon ylapuolella, missa on suoritettu atomikokeita. Esine oli nakyvissa n. viiden minuutin ajan. Se oli saapallon lahettyvilla ja katosi "kolmen" teravan leimahduksen jalkeen mutta ei kimallellut. ---------------------------------------------------------------------------- Mexico City, 15.8.1952 (UP) Meksikon lehdissa julkaistiin torstaina tietoja, joiden mukaan Mars- tahdelta saapuneisiin lentaviin lautasiin oli saatu spiritistinen yhteys Torreonin spiritistisen seuran johtaja Jose Raminez kertoi saaneensa ensimmaisen yhteyden niihin tuntemattomiin esineisiin, joiden viime aikoina on havainttu lentavan ristiin rastiin Yhdysvaltojen ja Etela- Amerikan taivaalla. Ultimas Nocias-lehden mukaan Raminez kertoi: Ne viisi lentavaa lautasta, jotka on havaittu Meksikon ja Yhdysvaltain ylapuolella, ovat peraisin Mars-tahdelta. Huomattavin naista on nimeltaan "Yu". Yu on peraisin Miscysta, Marsin kehittyneimman maan paakaupungista. Lautasen joita marsilaiset kutsuvat nimella Ry Ting ovat rakenteeltaan niin monimutkaisia ettei maassa pystyta luomaan sellaisia. Naissa lautasissa olevien marsilaisten kanssa saatiin yhteys spiritis- ta tieta sunnuntaina elokuun 3. pna V. 1952. Toinen Yu vaitti, etta sen matkan tarkoitus oli rauhanomainen ja etta sen pyrkimyksena oli vain tutkia kehitysta maassa. Kehityksessaan on Mars 20 vuosisataa edella maasta. Marsilaiset ovat loytaneet myos taydellisen elamankaavan ja he elavat sopusointuisesti kaikkeuden kanssa. Marsin asukkaat kutsuvat tahteaan nimella Trum Brum Raminez kertoi. (Aamulehti 16.1952) ---------------------------------------------------------------------------- Allingham on kuvannut kohtaamistaan Marsin miehen kanssa askettain ilmestyneessa kirjassaan >Marsin lentavat lautaset<. Allingham, joka on myos eteva "amatooriastronomi", kertoo kohdanneensa Marsin miehen helmikuun lopulla autiolla seudulla Skotlannin itarannikolla, lahella Los-siemouthia. Allingham oli tarkkailemassa lintujen elamaa, kun lentava lautanen laskeutui n. 15 metrin paahan hanesta. Hanen mennessaan >lautasen luokse ovi avautui ja mies hyppasi ulos. He tervehtivat toisiaan kohteliaasti merkkikielella. Marsin mies oli huomattavan >inhimillinen< ulkonaiselta olemukseltaan - han oli keskipituinen, hanella oli lyhyt ruskea tukka, korkea otsa ja han oli varsin ruskettunut. Hanella oli yllaan jonkinlainen lentajan puki. Kummastakin sieraimesta pisti esiin hengitys putki. Puolen tunnin keskustelun jalkeen Marsin mies ajoi tiehensa lautasellaan hurjaa vauhtia. Allinghamin kertoman mukaan oli Marsin mies edelleen sanonut, etta tahtitieteilijoiden Marsissa havaitsemat kanavamaiset juovat ovat "todellakin" kanavia, joita myoten vetta johdatetaan lumikentilta tyydyttamaan Marsin vedentarvetta. Marsin mies sanoi lopuksi, etta avaruusmatkan ovat aivan yleisia Marsin ja Venuksen asukkaiden keskuudessa. (Uusi Suomi 24.10.1954) ---------------------------------------------------------------------------- Columbus 28.3.1966 (UPI) Muscogeen lentokentan viranomaiset ja useat muut henkilot nakivat vihrealta ja valkoiselta hohtavan salaperaisen esineen Columbuksen ja Atlantan valilla varhain maanantaiaamuna. Esine, joka kavi myos lentokentan paalla, oli lentokenttaviranomaisten mukaan sikarin muotoinen ja se nakyi tutkassa yli tunnin. Suihkukone lahetettiin ajamaan takaa esinetta, mutta lentaja ei onnistunut saamaan sita kiinni. (Savon Sanomat 29.3.1966) ---------------------------------------------------------------------------- Yhdysvalloissa tehty gallupkysely on paljastunut, etta noin viisi miljoonaa amerikkalaista on sanonut nahneensa lentavia lautasia. Eras ilmavoimien lentaja kertoo jopa olleensa yhteydessa marsilasiin, jotka kertoivat tulevansa Meksikoon kuukauden kuluessa. Eras 29-vuotias nainen kertoo, etta marsilaisen veivat hanet lentavaan lautaseen, jossa hanelle tehtiin erilaisia kokeita. (Uusi Suomi 10.11.1966) ---------------------------------------------------------------------------- Buenos Aires, 5.12.1966 (C.H. Hillekamps) Tunnettu argentiinalainen astronomi ja tiedemies, jesuiitta-isa Reina Joka toimii Buenos Airesia lahella olevan Argentiinan tahtitornin johtaja, antoi hiljattain upseereille, hengenmiehille ja oppineille pitamassaan esitelmassa huomiota heraneen selostuksen >lentavista lautasista<. Han kertoi yhdessa monien ylioppilaiden kanssa havainneensa aivan askettain observatorionsa kaukoputkessa lentavan lautasen, joka seurasi tiedotussatelliitti >Echo II:sta<. Han kertoi viela hammastyttavan uutisen, etta vain muutamia paivia sitten oli >lentava lautanen< syoksynyt maahan pohjoisamerikkalaisessa osavaltiossa Coloradossa ja etta sen sisalta oli loydetty 36 ruumista jotka olivat vain n. 1,20 metrin mittaisia eivatka ilmeisesti olleet peraisin omalta maapalloltamme. Han sanoi, etta >yhdysvaltain viranomaiset< eivat tiedottaneet tapauksesta mitaan yleisolle, koska pelkasivat sen herattavan >paniikkia<. Han sanoi itse olevansa varma siita, etta lentavat lautaset eivat ole peraisin omasta maailmastamme, vaan saapuvat tanne >vieraasta tahdesta<. (Helsingin Sanomat 6.12.1966) ---------------------------------------------------------------------------- NL:n tiedemiehet uskovat "marsilaisiin" lautasiin. Moskova, 20.4. (UPI) Neuvostoliittolaisten tiedemiesten kerrotaan havainneensa useita lentavia lautasia, joiden uskotaan olevan peraisin Marsista. Neuvostoliittolainen tahtitieteilija, Felix Zigel kirjoittaa nuorisolehti "Smennassa" (Nuorempi Sukupolvi), etta tunnistamattomia lentavia esineita on olemassa, mutta lisaa, etta mitkaan nykyiset yritykset niiden alkuperan selvittamiseksi eivat ole tyydyttavia. Zigel hyvaksyy, etta nama tunnistamattomat lentavat esineet ovat muilta planeetoilta tutkimustarkoituksissa saapuvia aluksia. Vaikka Zigel myontaa, etta tama selitys voi tuntua "taysin" mahdottomalta niin, han "korostaa" kuitenkin naiden lentavien lautasten suunnatonta nopeutta ja kiihtyvyytta, joihin Maan paalla rakennetut kulkuneuvot eivat pysty ja joka olisi kestamaton Maan paalla kehittyneelle elimistolle. "Toinen tata vaitetta tukeva todistus on se, etta lentavien lautasten lukumaara lisaantyy saannollisesti, kun Mars lahestyy Maata" kirjoittaa Zigel. Zigel sanoo, etta neuvostoliittolaiset tiedemiehet ovat jatkuvasti havainneet lentavia esineita Moskovan observatoriosta kasin. "Amerikkalaisten, neuvostoliittolaisten, austraalialaisten intialaisten ja japanialaisten tekemat havainnot tunnistamattomista lentavista esineista viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana, "todistavat" kiistattomasti lentavien lautasten olemassolon. (Etela-Suomi 21.4.1967) ---------------------------------------------------------------------------- Hyrynsalmi, 29.5.1967 (JE) Usko lentaviin lautasiin herasi kertaiskulla hyrynsalmella lauantai-iltana. Lukuisat henkilot kuulivat oudon, puhelimen varattu-merkkia "muistuttavan" kolmiosaisen jaksottaisen piipityksen taivaalta, Samalla kuin piipitykseen sekottui yhtajaksoinen sireenin ulvonta, nakivat eraat henkilot tumman esineen kiitavan taivaankannen halki hyvin nopeasti pohjois-etelesuunnassa. Jotkut sanoivat esineen olleen lautasmuotoisen ja jotkut taas lahilla bumerangia muistuttavan kappaleen. Piipitys alkoi lauantaina iltapaivalla. klo 16 tienoilla, ja ensimmaisen kerran esine havaittiin hieman ennen klo 21. Talloin laite tai ilmio lensi hyvin nopeasti, mutta noin puoli tuntia myohemmin, kun se ilmestyi uudelleen nakyviin, lento kesti noin minuutin. Esineen lentosuunta oli kummalla kerralla sama, ja molemmilla kerroilla ulvonta edelsi tumman esineen tuloa. Kajaanin ja Oulun lentoasemien lennonjohdon eivat tieda yhdenkaan lento- koneen liikkuneen Hyrynsalmella lauantaina. Metsanlannoitusta varten paikkakunnalla oleva kone oli niinikaan lentamatta lauantaina. Saha ei ollut kaynnissa, eika palohalytyssireenejakaan soitettu lauantaina. Kajaanin lennonjohto ei usko laitteella ja joitakin aikoja sitten sattuneella Aeron Convairin harhaanlennolla olevan yhteytta keskenaan. (Helsin Sanomat 30.9.1967) ---------------------------------------------------------------------------- George Adamski on ollut vieraisilla Tanskassa ja hanen piti tulla myos Suomeen, mutta matka keskeytyikin Tanskaan - mista syysta, sita ei tiedeta. George vain ilmoitti "avaruusveljiensa" kieltaneen matkan Suomeen, koska hanella on tarkeampia tehtavia. Adamski kertoo kirjoissaan lentavista lautasista, niinkuin joku tavallinen ihminen lentokoneista. Han on lautasten lentajien kanssa hyvissa suhteissa, han kertoo ikaankuin han juttelisi aikuisille satuja, vaikka hanen kasvoillaan onkin todenpuhujan ilmeet. Toimittaja on lukenut Adamskin kirjan, niinkuin luetaan lasten satu kirjaa. Itse han sanoo, ettei ole kysymys saduista, vaan "tositapahtumista". Eipa silti kertoilihan Jules Vernekin ajastaikoja sitten mielikuvitusjuttuja, joille hymyiltiin, mutta jotka nyt ovat "SILKKAA TODELLISUUTTA". Mitapa muuta nykyiset avaruuslentajat olisivat kuin Vernen kuvaamia todeksi muuttuneita mielikuvitusolentoja. (?) (Uusi Aika 15.5.1963) ---------------------------------------------------------------------------- UFOT OVAT VAKAVA ASIA "On olemassa tieteellista todistusaineistoa siita, etta oudot esineet kiertavat planeettaamme. On valitettavaa, etta hallitukset ovat vetaneet salaisuuden verhon taman kysymyksen ymparille." Prof. Gabriel Alvial Cerro Calanin observatoriosta. Zverevia, Anguilaa ja Alvialia on siteerattu Reuterin tietotoimiston uutisen 26.8.1965 mukaan. "Minusta tuntuu silta ettei Air Force ole antanut julkiseen kayttoon kaikkia silla olevia tunnistamattomia lentavia esineita koskevia tietoja. On mahdotonta olla ottamatta huomioon niin monien kiistattomien tietolahteitten informaatiota." Johm McCormack, Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies tammikuussa 1965 True-aikakausi lehdessa. Fort Lauderdale News- Sanomalehdessa oli otsikko: "Tunnistamattomilla lentavilla esineilla voi olla todellista katetta epailevista asiantuntijoista huolimatta - Air Force vaittaa, etta taivaalla nakyneet valot olivat tahtia." - Miksi ihmiset salaavat totuuden ?