2 1* {3 Amiga 1200 torniin {3 ------------------ Mikko Heinonen Saatuani vihdoinkin (enimmäkseen) päätökseen pitkään hautomani Amiga 1200:n tor- nikoteloon asentamisen, alkoi mielessäni kyteä ajatus tekstitiedoston väsäämi- sestä. Syy voisi olla siinä, että aiheesta ei mielestäni ole olemassa montakaan tarpeeksi yksityiskohtaista kuvausta, eikä ainakaan suomeksi kirjoitettuna, tai sitten vain haluan purkaa projektin aiheuttamaa stressiä johonkin. Joka tapauk- sessa naputtelen tätä nyt A1200:lla, jossa on ulkoinen näppis ja muutenkin kaik- ki on toiminut suunnilleen niin kuin aluksi kuvittelin, joten ainakin minun hankkeeni onnistui. {3Tiedostot {3--------- Käytin omassa urakassani avuksi paria aiheesta englanniksi kirjoitettua tekstiä. Ne ovat saatavissa Aminetista tai purkeista. {3Pakollinen turha-minua-on-syyttää-lässytys {3------------------------------------------ Tulen varmasti maininneeksi useita työvaiheita, joissa Amigan rikkominen tai hengenvaarallisen sähköiskun saaminen ei ole vaikeaa - itse asiassa hämmästelen yhä, etten onnistunut itse hajottamaan mitään. En tietenkään ota vastuuta yhtään mistään tämän tekstin aiheuttamista vahingoista laitteistolle tai mielentervey- delle - tosin jos joku tulee hulluksi tämän tekstin luettuaan, olisi toivottavaa että hän ottaisi yhteyttä. Mutta nyt asiaan. {3Alkutilanne {3----------- Amigani alkoi olla jo miehen iässä: neljä ja puoli vuotta on pitkä aika päivittäisessä käytössä olleelle tietokoneelle. Matkan varrella kone oli myös saanut nämä pakolliset päivitykset, ensin muistikortin ja sittemmin Apollon 040-turbon. Alkuperäinen 2,5" kovalevy oli vaihtunut 1,2 Gt:n Seagateen ja myös virtalähde oli vaihdettu - pahaksi onneksi olin saanut koneeni mukana sellaisen "muuntajamallin" (pienikokoinen laatikko, jossa oli muovista prässätty "jäähdy- tysprofiili"), joten ensimmäinen laukesi jo takuuaikana, eikä uudemman hakkuri- periaatteella toimineen Commodoren virtalähteenkään teho mitenkään mielettömän suuri ollut. Niinpä olin aikanaan etsinyt käsiini vanhan Bondwell-PC:n virtalähteen ja ystävällisen sähköteknikon, joka teki tarvittavat muutokset. Laite oli muuten mainio, tehokas ja ilmainen, mutta sen tuuletin piti melko kovaa ääntä. Samoin äänekäs oli kiintolevyä jäähdyttämään asennettu Pentium-tuuletin. 040-kortin tuuletin ns. katkaisi kamelin selän: koneessani oli kolme tuuletinta, joista kaksi suoraan näppäimistön alla, ja niinpä koneen runkoon johtuivat melkoiset värinät metelistä puhumattakaan - kämppikseni ristikin koneen "helikopteriksi". Toinen, pitempään kiusannut seikka oli se, että omistin mikropöydän, jolle Ami- gaa ei saanut aseteltua oikein mitenkään, koska takareunan liittimet eivät mah- tuneet taittumaan ylöspäin. Etenkin ongelmia tuotti Commodoren C1940-monitorin VGA-adapteripalanen. Päädyin pitämään konetta vinottain, jolloin työasento oli jokseenkin kelvoton, ja joudun opiskelujen vuoksi sentään kirjoittamaan melko paljon. Sanomattakin on siis selvää, että tilanne oli kestämätön, ja mielessäni kävikin usein koneen asentaminen tornikoteloon. Tunnen hyvin kyvykkään elektroniikka-asentajan, ja keskustelinkin hänen kanssaan usein Amigan tornittamisesta. Pohdiskelumme päättyivät kuitenkin siihen, ettemme löytäneet sopivaa edullista koteloa, vaatiihan A1200:n emolevy pituussuunnassa 40 cm tilaa, ja mikään puolikasratkaisu ei tullut kysymykseen (perfektionismiini palaan myöhemmin). Lisäksi epäilyä herätti Amigan näppäimistön sähköinen toimin- ta, josta oli huonosti tietoa saatavilla. Vaikka emme lopulta tehneetkään mitään konkreettista asian hyväksi, se jäi pyörimään mielen syövereihin. Myöhemmin seu- rasin mielenkiinnolla erilaisten tornituspakettien tuloa markkinoille, ja se va- loi uskoa siihen että temppu on mahdollinen. Pian tulivat kuvaan myös Aminetistä ongitut hardware-hackit, ja sain yhä selkeämmän kuvan siitä mitä pitäisi tehdä. {3Kohtaaminen {3----------- Juuri oikeaan saumaan eli vaiheeseen, jossa minulla oli mielenkiintoa ja hieman ylimääräistä rahaa, sattui onnekas tapaus. Olin lomalla töissä pankissa puuhai- lemassa vanhojen PC:n raatojen parissa, kun toimeksiantajani tuli maininneeksi käytöstä poistetut laitteet, joita oltiin kiikuttamassa romuttamolle ja toden- neeksi, että ne voisivat olla saatavissani erittäin kohtuullisen hintaan ts. il- maiseksi. Humanistisesta luonteestani huolimatta olen aina ollut kiinnostunut kaikesta mikä piipittää ja vilkkuu, joten päätin pistäytyä kellarissa kurkista- massa. Ja siellä Hän lepäsi. Ikivanha Nokia MikroMikko 3 MDA-näytöllä, 1,2 Mt lerppua- semalla ja 40 Mt MFM-kiintolevyllä. Laite näytti valtavalta, jopa niin valtaval- ta että nopealla mittauksella "kriittiset mitat" täyttyivät. Kärräsin kookkaan tornikotelon romuineen kotiin ja yritin käynnistää sitä, ihan vain varmistuakse- ni siitä että virtalähde toimisi. Käynnistyihän se, mutta olisi kaivannut boot- tilerppua ja sitähän minulla ei ollut, joten sammutin koneen ja palasin suunnit- teluvaiheeseen. Sitä sitten kestikin loman loppuun asti eli pari viikkoa. Ylio- piston lukukauden alkaessa siirsin Goljatin opiskelukämppääni. {3Ostoskierros ja näppäimistöongelma {3---------------------------------- Nyt olin siis päättänyt vakaasti, että kokeilen torniasennusta, mutta toistai- seksi en ollut vielä sitonut rahojani mihinkään, joten projekti eteni "hitaasti kiiruhtaen". Silloin tällöin kaivelin Aminetistä lisää dokumentteja koskien lähinnä näppäimistöä, josta tietoni olivat yhä kovin vähäiset. Olin kuullut, että Windows 95 -kelpoinen näppäimistö olisi käyttökelpoinen Amigassa ja joita- kin adapterejakin olisi rakennettu. Aminetin tarjoama ohje oli kuitenkin tekni- sesti liian hankala, sillä se perustui ohjelmoitavaan piiriin, jonka koodaukseen tarvittavaa laitetta minulla ei ollut käytettävissäni. Aloinkin lueskella brit- tilehtiä ja kauhistella valmiiden adapterien hintoja (lähes 400 mk + postiku- lut). PC-näppis pysyi kuitenkin ykkösvaihtoehtona, koska minulla oli yksi Mitsu- min Windows 95 -näppäimistö käyttämättömänä. Kului viikon päivät ja aloin tosissani turhautua siihen, ettei asiassa tapahtu- nut mitään edistystä ja jouduin edelleen kirjoittamaan tärisevällä, 45 asteen kulmassa makaavalla näppäimistöllä. Niinpä sitten lähetin sähköposti Gentle Eye Ky:lle ja kysyin, mikä heidän ratkaisunsa ongelmaan olisi. Aluksi neuvottelin PC-adapterista, mutta kuultuani ettei siinä ole näppäimistöresettiä päädyin os- tamaan A2000:n näppäimistön, jolta kuvittelin resetin toimivan. Hinta oli varsin kohtuullinen 360 mk. Olin siis tehnyt merkittävän hankinnan, joka olisi turha ellen ryhtyisi toimeen, joten purin MikroMikon osiin ja sain raivatuksi sisälle tarpeeksi tilaa A1200:lle (alemmat kiintolevytelineet pitää irrottaa ja siirtää ne ylempien pai- kalle). Irrotin virtalähteen ja vein sen modifioitavaksi asiantuntevaan tietoko- ne/elektroniikkahuoltoon (Partfix Oy, Vammala, (03) 511 5380, 049-700172, pfx100@sci.fi), jossa työ hoitui ripeästi ja lopputuloksesta tuli kaunis. Samal- la sain lopullisen varmuuden siitä, että virtalähde toimii luotettavasti. Työtunteja kului noin yksi, mikä tiesi parin-kolmensadan kustannuserää (veloitus on työkohtainen ja riippuu virtalähteen mallista). Jos joku välttämättä haluaa itse kokeilla muuttamista, sen ei pitäisi olla kovin vaikeaa, koska Nokian powerissa on virtakytkin valmiina, ja kaikki epästandardit virtaliittimet voi vain poistaa. Virtalähde on kuitenkin niin keskeinen osa päätettäessä koneen elämästä tai kuolemasta, että jopa minä, joka olin päättänyt hoitaa tornituksen mahdollisimman paljon itse, päätin jättää virtalähteen ammat- timiehen käsiin. Partfixistä ostin myös kiintolevyn ja levyaseman asennusraudat, IDE-kaapelin, ruuveja ja muita pikkuosia noin sadan markan edestä. Firman yh- teystiedot eivät ole tässä pelkästään mainoksen takia: Partfix on niitä harvoja liikkeitä, joihin voi viedä myös Amigoita eikä huolto nyrpistä nenää. Eräs on- gelma kuitenkin ilmeni - Commodoren viisipiikkistä virtaliitintä ei tuntunut löytyvän mistään, Bebekkin oli neuvoton. Lopulta päädyin uhraamaan vanhan A600-virtalähteen. Seuraava pysähdyspaikka oli Bebek Electronic, josta ostin liittimiä. Olin päättänyt tehdä kaikille liittimille jatkojohdot, ja se hoitui siisteimmin lat- takaapeleilla. Neljä 9-pinnistä ja neljä 25-pinnistä D-liitintä kaapeleineen sekä neljä RCA-liitintä johtoineen tekivät puolentoista sadan markan loven lom- pakkooni. En tarvinnut jatkoa CVBS-signaalille, koska koneeni videohybridi on vioittunut eikä ko. liitäntä toimi, enkä lisälevyasemaa ajatellut asentaa aina- kaan koneen ulkopuolelle, joten säästyin yhden 23-pinnisen parin ostolta (niitäkin Bebek kyllä myy, vaikkakaan ei lattakaapeliversioina). Yhden parin sentään ostin, koska kuvittelin tekeväni jatkon myös videosignaalille - hylkäsin tämän myöhemmin. Seisoin siis asunnossani kaiken tämän roinan keskellä valmiina aloittamaan työt. Päätin vielä tarkistaa, että olin ottanut kaiken huomioon. Luin käyttämäni apu- tiedostot, "NewKbdHack":in (pakettina A1200ExKb.lha) ja "Towerfit":in (tower- fit.lha) näppäimistöosuudet. NewKbdHack paljastikin ikävän yllätyksen: näppäimistöreset ei toimi A2/3/4000-näppäimistöltä. Seurasi lievä järkytys, jon- ka aikana katselin Nokian koteloa löytääkseni sopivan paikan reset-nappulalle. Laite on kuitenkin tehty silloin, kun koneet todella olivat koneita, joten kote- lo on paksua rautaa eivätkä rajalliset työkaluni olisi purreet siihen mitenkään. Toisekseen minua suuresti korpesi ajatus siitä, että rakas Ctrl-Amiga-Amiga oli- si historiaa, ja joutuisin tyytymään johonkin nappulaviritelmään. Onneksi kuitenkin tulin lukeneeksi NewKbdHackin uudelleen. Loppuun oli nimittäin joku elektroniikkaguru lisännyt uu-koodatun paketin nimeltä "kbreset.lha", joka tekstin mukaan sisälsi ohjeet laitteeseen, joka mahdollistaisi näppäimistörese- tin myös A2000-näppäimistöltä. Apinan raivolla purin paketin ja ihmettelin kyt- kentäkaaviota. En ollut rakentanut mitään kaavion perusteella vuosiin, mutta kaikki palautui vähitellen mieleeni kuviota katsellessani. En ollut mitenkään varma, että laite alkaisi toimia, mutta toisaalta ajatus resetnappulasta oli niin vastenmielinen, että päätin kokeilla. Aamulla luennon jälkeen marssin Bebek Electroniciin mukanani osalista. Kysyin varovasti "mitähän näistä teillä on", olettaen tietysti, että komponentit olisi- vat kovinkin eksoottisia. Myyjän lakoninen "niin, kai meillä näitä kaikkia" kui- tenkin herätti sisälläni uuden toivonkipinän. Ostin osat ja painelin kotiin tut- kimaan 74LS05-invertterin rakennetta (joka ei olisi milloinkaan selvinnyt ilman ihania ihmisiä TTKK:ssa, kiitokset Marq/Fitille ja Dr. Dick/Byterapersille). {3Kokoonpano {3---------- Nyt olisi siis lopultakin Aika. Purin Amigan osiin ja kävin emolevyn kimppuun dokumenttien mukaisesti. Olin hankkinut DIN-liittimen näppäimistöä varten (ker- rankin Commodorella oli standardin mukainen liitäntä!), ja siihen oli helppo yh- distää tarvittavat johdot. Hankala osa oli kuitenkin reset-adapterin rakennus verolevylle: siihen vierähti testauksineen kokonainen ilta. Puoli kolmen aikaan aamulla näppäimistö kuitenkin toimi, ja lähes voitonriemuisena kömmin nukkumaan. Seuraava päivä kului varsinaisessa kokoonpanossa. Aloitin asemoimalla emolevyn järkevään paikkaan (PCMCIA-korttipaikka jäi hieman paitsioon, mutta toisaalta en sitä mihinkään tarvinnutkaan) ja leikkaamalla lattakaapelit oikean pituisiksi. Sitten tein johdoista oikeanlaisia: 25-pinninen johto syntyi poistamalla yksi johdin 26-pinnisestä, 9-pinniset 20-pinnisestä puolittamalla. Liittimien puristaminen paikalleen oli helppoa, joskin kytkentä kannattaa tar- kistaa yleismittarilla, CIA:n vaihtaminen ei ole helppoa. Yksinkertaisilla naa- ras-uros-johdoilla jatkoin liittimet kotelon ulkoseinään, jossa olikin sopivan kokoisia aukkoja valmiina. Vain tulostimen jouduin liittämään maskilevyyn, jossa oli D-liittimen mentävä reikä. RCA-liittimille löytyi sopiva paikka entisestä näppäimistöliittimen aukosta (Nokiassa se on hyvin leveä, koska malliin sai kah- ta eri näppäimistöä). Uusi näppäimistöliitin sijaitsee siinä, missä ennen oli koneen "virtalukko", eli etuseinässä. Videoliittimen osalta päädyin helppoon ratkaisuun (pääteltyäni ensin, että käsin juotettu 23-pinninen jatkojohto syö varmasti kuvaa): jätin VGA-adapterin paikoilleen ja jatkoin kaapelia VGA-jatkol- la, jonka sain Triosoftista hintaan 49 mk. Ainoa ongelma on, että johto on tur- han pitkä; 3-metrinen. Tämän jälkeen kiinnitin Seagateen kiintolevyraudat ja sujautin sen maskilevyn taakse. Levyaseman erinomaisen epätavallisuuden vuoksi en löytänyt sille sopivaa etulevyä, joten käytin siinäkin 3,5" kiintolevyn rautoja ja jätin aseman tois- taiseksi ilman maskia. Seuraavaksi oli vuorossa emolevyn, reset-laitteen piirilevyn ja muiden pikkuo- sien kiinnitys. Hetken harkinnan jälkeen päätin kiinnittää ne Super Epoxy -lii- malla, sillä ruuvinreikien poraaminen olisi ollut jokseenkin mahdotonta ja kiin- nitys on varsin pysyvä. Emolevyn metallisen pohjasuojuksen jätin paikalleen. Kuori kiinni, nopea kokeilu ja laitehan toimi (heti sen jälkeen, kun huomasin kiinnittää 040-kortista irronneen oskillaattorin)! Seuraavana päivänä huomasin kuitenkin omituisen ilmiön: kone ei resetoitunut ensimmäisellä käynnistyskerral- la, vaan jätti vain näppäimistön jumiin painettaessa Ctrl-Amiga-Amiga. Kun kat- kaisin virran ja kytkin sen uudestaan, laite toimi pomminvarmasti. Ensin luulin vian johtuvan kylmäjuotoksesta, ja kiersin kolvin kanssa kaikki piirilevylle te- kemäni kymmenet juotokset. Vika ei kuitenkaan poistunut. Hetken mielijohteesta aloin tutkia sitä, miten otin laitteelle jännitteen - levyaseman virtaliitti- mestä. Päätin kokeilla, mitä tapahtuisi jos näppäimistöä ja reset-piiriä syöttäisi suoraan koneen virtalähteestä. Tämän tehtyäni laite alkoi toimia täysin, eikä ole sen koommin kieltäytynyt resetoimasta konetta. Järkevää seli- tystä ilmiölle en keksi, mutta jos ihmettelette asiaa niin tehkää näin. Pieni kuriositeetti oli myös levyasemien led-valot. Amigan led-paneelissahan on kolme valoa, mutta MikroMikossa vain kaksi. Ratkaisin ongelman käyttämällä kak- siväristä lediä - kun kovalevy toimii, valo on punainen, levyasema taas muuttaa valon vihreäksi, ja molemmat yhtä aikaa saavat ledin hehkumaan oranssina. Virta- valoksi valitsin Nokian vanhan, oranssin kiintolevyledin, koska arvelin sillä olevan edessään enemmän käyttötunteja kuin virtavalolla, joka oli palanut jo hy- vin kauan. Johdotus Amigan emolevyltä oli helppo, kunhan muistaa, ettei Commodo- relle maa ole musta vaan vihreä. Ledien jalkoihin kannattaa laittaa hieman ku- tistemuovia. {3Tilanne nyt {3----------- Minulla on siis tornitettu kone, irrallinen näppäimistö ja kaikki mitä halusin - melkein. Levyasema haluaisi kauniin maskin ja näyttö lyhyemmän kaapelin pienen kontrastihäviön eliminoimiseksi. Muilta osin kone on kuin toiselta planeetalta ergonomian suhteen - tärinä on tiessään ja työasennon voi valita vapaasti. No- kialainen kököttää ylväänä työpöydän vieressä sisällään armas Amigani. Myös kus- tannukset pysyivät kurissa, laskelmieni mukaan hinnaksi tuli alle puolet varsi- naisista tornituspaketeista. Paljon merkitsi se, että sain PC-rungon ilmaiseksi - toisaalta näitä MikroMikkoja on tälläkin hetkellä käyttämättöminä liikkeiden varastoissa kymmeniä, joten jokainen joka katselee ympärilleen voi löytää vas- taavan aihion. {3Minä {3---- Otan mielelläni vastaan kommentteja tästä tekstistä tai omista tornitus- koke- muksistanne, samoin minulle voi kirjoittaa jos haluatte kysyä jotakin tai vaik- kapa saada jonkin mainitsemistani tiedostoista. Kontaktiosoitteeni ovat seuraa- vat: Sähköposti: mh56705@uta.fi Purkki: Turbohyttynen BBS, (03) 513 4212, 28800 bps, 24 h